Kissanpäivät

Suomalaisilla on vaikeuksia ymmärtää jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa jokaisen kansalaisen ei ole välttämätöntä pyöriä tuotantoelämän rattaissa. Mitä enemmän koneet tekevät puolestamme, sitä lujemmin ihmisen arvo riippuu hänen tuottavuudestaan. Jokaisen pitää ahkeroida voimiensa äärirajoilla vakuuttaakseen muut aikaansaavuudestaan, olipa ponnisteluilla jokin yhteys hyvän elämän kanssa tai ei. Kaikki muu on haihattelua.

Kissoille yhteiskunnan muutosten ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia. Esiteollisessa yhteiskunnassa kissat työskentelivät terveyssektorin ja elintarviketeollisuuden palveluksessa pitämällä tauteja levittävät jyrsijät aisoissa. Nyt elintarvikehygienia hoituu ilman kissojen työpanosta, mutta kukaan ei vaadi kissojen "aktivointia" ja uudelleenkouluttamista esimerkiksi informaatioteollisuuden palvelukseen. Sen sijaan kissat ovat löytäneet monenlaisia tehtäviä kolmannen sektorin hyvinvointipalvelujen tuottajina. Oma kissani työskentelee nykyisin sosiaaliterapeuttina ja zen-opettajana. Toisin sanoen se muistuttaa naukumalla siitä, että suljen arkisin television viimeistään kello 23 ja menen ajoissa nukkumaan. Viikonloppuisin se huomauttaa, kun tarvitsen ylimääräiset nokkaunet. Aamuisin se huolehtii siitä, että hiljennyn kahvikupillisen verran, ennen kuin päivä täyttyy sanoilla ja teoilla.

Tv-uutisen mukaan asiakkaiden elämänrytmin tukeminen on sosiaalityössä viimeisintä huutoa. Hiljaisuuden opettajien kirjat ja kurssit myyvät hyvin. Kissani suoriutuu vaativista tehtävistään ruokapalkalla, jos kohta ymmärtääkin vaatia gourmet-tason tarjoilua.

Taneli Kylätaskun Nojatuolikolumni Kotimaa-lehdessä 8.10.2009. Artikkeli esitetään täällä  Kylätaskun ja Kotimaan luvalla.