Eurooppalainen lyhytkarvakissa Eurooppalainen lyhytkarva, lyhyesti EUR, on maanosamme alkuperäinen kissarotu, joka on erityisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa luonnonvalinnan avulla kehittynyt vankaksi ja terveeksi eläimeksi. Keski- ja Etelä-Euroopassa se on jo kauan sitten kulkukissana alkanut sekoittua ihmisen tuomiin ja kehittämiin muihin kissarotuihin. Puhtaimpana rotu on säilynyt Pohjois-Euroopassa, jossa maatiaiskissat ovat suureksi osaksi säilyneet sekoittumatta muihin rotuihin. Kaikki maatiaiskissat eivät silti ilman muuta ole eurooppalaiskissoja. Eurooppalainen on rekisteröity rotukissa, jolla on oma kansainvälinen rotumääritelmä (kts. lisää viimeinen kappale), jonka mukaan se arvostellaan näyttelyissä. Vain harvoin löytyy maatiais- tai kotikissa, joka täyttää rotumääritelmän niin hyvin, että se voidaan noviisiluokan kautta rekisteröidä rotukissaksi. Vahvarakenteinen ja notkea kissa Ulkonäöltään eurooppalainen on oikea peruskissa. Rodun jalostuksessa pyritään kehittämään tasapainoista, vahvarakenteista, notkeaa kissatyyppiä, joka on kooltaan keskikokoinen tai suuri, vankkarakenteinen tai lihaksikas. Sen pää on kookas ja pyöreähkö, mutta kuitenkin hiukan leveyttään pidempi ja etenkin urosten posket ovat pyöreät. Korvat ovat keskikokoiset ja hieman pyöristyneet, silmät pyöreät ja avoimet. Rinta on leveä ja kehittynyt, jalat vahvat ja tanakat, tassut pyöreät. Eurooppalaiskissan häntä on keskipitkä, tyvestä aika paksu ja hännänpää on pyöristynyt. Turkin pitää olla lyhyt, tiheä ja joustava. Eurooppalaiseen lyhytkarvakissaan ei saa olla sekoitettuna muita rotuja. Luonteeltaan eurooppalaiskissa on yleensä ihmisiin kiintyvä, seurallinen ja leikkisä, mutta ei ylivilkas. Eurooppalaiskissasta saa mukavan perheenjäsenen ja seuralaisen. Luonnolliset värit ja kuviot Rotumääritelmä hyväksyy nykyisin useita kymmeniä eurooppalaisvärejä, joskin aktiivisesti kasvatetaan noin 10-15 värimuunnosta. Kuviollisia eurooppalaisia ovat tabbyt, tiikerikuvioiset ja täplikkäät. Näiden kuviovarianttien värimuunnoksia ovat mm. hopea, ruskea, punainen ja sininen. Rotumääritelmän mukaan kuviokissassa ei saa olla lainkaan valkoista esim. kaulassa, rinnassa tai tassuissa. Yksivärisistä eurooppalaisista yleisimpiä ovat mustat, valkoiset ja siniset joita puheessa kutsutaan harmaiksi. Punaisen- ja mustankirjavaa kissaa nimitetään kilpikonnanväriseksi. Jos tällaisessa kissassa on kolmantena värinä valkoinen, se on valkokirjokilpikonna (valkolaikkuvärejä on kolme eri luokkaa värin määrän mukaan). Savunvärisillä kissoilla alusturkki on hopean vaalea, mutta karvojen kärjet tummat; mustat (mustasavu) tai siniset (sinisavu). Kaikki rotumääritelmän mukaiset eurooppalaisvärit ovat rodulla luonnostaan esiintyviä värejä, eivät ihmisen jalostamalla aikaansaamia. Suunnitelmallisella kasvatustyöllä pyritään myös aina parantamaan olemassa olevia värimuunnoksia. Rotustandardi Eurooppalaisrodun jalostuksen tavoiteohjelma Eurooppalaisella lyhytkarvakissalla siis on virallinen rotumääritelmä, standardi, missä on kerrottu tarkasti millainen kissan tulisi ihanteellisena olla (tämän standardin avulla tuomarit arvostelevat rodun edustajia kissanäyttelyissä). Standardin kohdat ovat: yleismääritelmä, vartalo, pää, silmät, turkki ja kunto. Lisäksi on kerrottu miten näitä eri osioita painotetaan pisteitse, esim. turkin laadusta saa enimmillään 15 pistettä kun taas silmien väristä & laadusta 10 pistettä (yhteensä täydet pisteet eri osista = 100). Lisäksi standardissa on käyty läpi kaikki eurooppalaisten värit. Standardivihkoa voi kysellä esimerkiksi SER-FERin sihteeriltä. Teksti: Suomen eurooppalaiskissarengas ry EUROOPPALAINEN LYHYTKARVA ON ROTUKISSA. ROTUKISSALLA ON AINA REKISTERIKIRJA! |